~ toinen luku ~ 
                                                KATOAVAINEN LASI
                                                                                 
Oli kulunut melkein kymmenen vuotta siitä, kun Dursleyt olivat herättyään löytäneet rouvan sisarenpojan kynnykseltään. Likusteritiellä Harry Potter silti yhä asui, ja nukkui vielä muttei enää kauaa.
Petunia-täti oli nimittäin hereillä ja tädin kimeä ääni olikin Harryn aamun ensimmäinen ääni.
"Ylös! Nouse! Heti! Nyt on Dudleyn syntymäpäivä, tule paistamaan pekoni!"
Harry voihkaisi. Dudleyn syntymäpäivä - miten hän oli saattanut unohtaa?Harry nousi hitaasti sängystään ja alkoi etsiä sukkiaan. Täti ilmaantui taas oven taakse.
"Joko sinä nousit?"
"Melkein", Harry sanoi.
Keittiöön oli kasattuna valtaisa kasa Dudleyn syntymäpäivälahjoja. Dudley oli näköjään saanut toivomansa tietokoneen, niin kuin myöskin toisen television ja kilpapyörän. Harrylle oli arvoitus, miksi Dudley oli edes toivonut kilpapyörää, Dudley nimittäin oli tosi lihava ja inhosi kaikkea liikuntaa - paitsi Harryjahtia, mikä olikin Dudleyn ja tämän jengin lempiharrastus. Usein pojat eivät kylläkään saaneet Harrya kiinni. Harry oli hyvin nopsajalkainen, vaikka sitä ei päällepäin olisi arvannut. Saattoihan sekin vaikuttaa, että Harry asui pimeässä komerossa, mutta hän oli aina ollut ikäisekseen pieni ja hintelä. Hänellä oli pyöreät silmälasit, jotka oli korjattu teipillä, kun ne rikkoutuivat Dodleyn motatessa häntä kuonoon. Harry ei pitänyt ulkonäössään mistään muusta, kuin siitä ohuesta salaman muotoisesta arvesta otsassaan. Ensimmäinen asia, mitä hän muisti koskaan kysyneensä Petunia-tädiltä, olikin se, mistä hän oli saanut sen. "Se tuli siinä kolarissa kun vanhempasi kuolivat." Petunia-täti oli vastannut happamasti. "Äläkä kysele." Älä kysele - se oli tärkein sääntö jos Dursleyn perheessä tahtoi elää rauhassa. Vernon setä tuli sisään kun Harry käänteli pekonia. Perästä seurasivat myös Petunia-täti ja Dudley. "Hyvää syntymäpäivää, Dudley." Vernon-setä toivotti. "Minun pikkinen Diddipsini" Petunia-täti niiskaisi kyyneleet silmisä halaten poikaansa. "Niin iso jo."
Vernon setä käveli Petunian luo. "Huonoja uutisia. Rouva Figgiltä on jalka poikki. Hän ei voi ottaa tuota." Petunia ja Dudley näyttivät kauhistuneilta. "Soitetaanko Margelle?" Kysyi Petunia-täti viitaten Vernon-sedän kammottavaan sisareen. "Älä hölmöile, hän inhoaa poikaa. Entäpä se sinun ystäväsi, mikä olikaan nimeltään - Yvonne?" "Lomalla Mallorcalla" Tiuskaisi täti.
"No, tänne me emme häntä voi jättää. Palatessammehan voisi talo olla maan tasalla."
"Noo- kaipa me voisimme ottaa hänet mukaan eläintarhaan - ja jättää siellä autoon.."
"Se on uusi auto, tuo ei siinä yksin istu.."
"No- kaipa meidän on pakko ottaa tuo mukaan. Mutta emme anna hänen pilata Dudleyn syntymäpäivää."

Harryn sydän hypähti. Kerran vuodessa, Dudleyn syntymäpäivänä Dursleyt lähtivät viettämään hauskan päivän jonnekin. Vesipuitoon, hamburilaisbaariin, milloin minnekin. Ja joka kerta siksi aikaa Harry joutui vanhuudenhöperön rouva Figgin luokse. Rouva rakasti kissojaan joita hänellä oli vuosien varrella ollut lukuisia, ja pakotti Harryn aina katselemaan valokuvia niistä.
Iltäpäivä oli Harryn pitkään aikaan paras. Harry kuljeskeli etäällä Dursleyista ja katseli mitä hauskimpia eläimiä. Jälkeenpäin hän ajatteli, että hänen olisi pitänyt arvata ettei mikään niin hyvä voikaan kestää kauaa.    
Matelijatalossa Harry näki mielenkiintoisen näköisen käärmeen. Kyltissä luki Brasilialainen kuristajaboa. Käärme vilkaisi Dursleyihin päin aivan kuin tarkoittaen: Tuollaisia täällä on aina. "Tiedän" Harry mumisi osaaottavasti. " Se mahtaa olla ärsyttävää."
Harry katsoi nimikylttiä uudelleen. "Olet siis Brasilialainen? Oliko siellä kivaa?" Käärme tökkäsi kylttiä pystöllään. Tämä yksilö on syntynyt eläintarhassa. "Ai, anteeksi. En tiennyt että et ole käynyt Bras-" Sen pidemmälle Harry ei ehtinyt, koska Dudley karjaisi hänen vieressään: "ÄITI, ISÄ! TULKAA ÄKKIÄ KATSOMAAN MITÄ SE KÄÄRME TEKEE!"
Yhtäkkiä lasi katosi. Käärme luikersi pois häkistään ja sanoi aivan selkeästi: "Täältä tullaan Brasilia... Kiitosss, amigo."
Matelijatalon hoitaja oli saanut sokin. "Niin mutta lasi" hän höpötti "minne lasi joutui?" Kumpikaan pojista ei osannut siihen vastata, kauhusta kankea Dudley sanoi vain: "Harry, sinä puhuit sille, etkö puhunutkin?"
Harry ei vastannut, vaan keskittyi nauramaan Dudleyn kauhistuneelle ilmeelle.
Mutta hän ei tiennyt, että Vernon-setä kuunteli, ja raivostui kuulemastaan.
Hän sai tietää sen vasta kotona, missä kiukusta kiehuva Vernon-setä raahasi hänet korvasta eteiseen, tärisi raivosta ja sai väännettyä suustaan vain sanat: "pois - komero- paikka - ei ruokaa."

Kiitoksia lukemisesta! Olen pahoillani että osa oli epäaito ainakin käärmekohdan aikana. En löytänyt mistään niin yhtäkään käärmettä. Enkä muuten löydä pöllöjäkään. Ihan tulevaa peläten se vähän huolestuttaa. Noo- käytetään papukaijoja sitten. Noh. osapa oli aikas lyhyt, uusi tulee tällä viikolla, I promiss. I wish you wait, love U. Aiqsu. Ja käykää osoitteessa hpfanit.vuotis.net :)